Huomaa minut! Huomaa minut! Huomaathan minut!?

(Ihan alkuun haluan kiittää sinua T, keskustorin laidalla joitakin viikkoja sitten sattumalta käymästämme keskustelusta! Sain siitä tarvittavaa kannustusta ja innostusta taas kirjoittaa ja muutenkin paljon toivoa parempaan huomiseen. Kiitos siis sinulle! <3)

Suorittaja- ja perfektionisti-Roosa pääsivät valloilleen joiksikin kuukausiksi, joten postausväli pääsi karkaamaan pitkäksi. Oon sattunut välillisesti kuulemaan, että jokunen ihminen on jopa odottanut postauksia, joten on jopa vähän huono omatunto tästä. Ja hei iso kiitos teille jotka olette lukeneet raapustuksiani! Ette usko kuinka hyvä mieli tulee siitä, että joku on oikeesti saanut teksteistä jotain. Se kannustaa myöskin jatkamaan kirjoittamista. :)  Kuulisin mielelläni myös mielipiteitä, ajatuksia, tuntemuksia ja kokemuksia mitä teksteistä herää, joten saa tulla suoraan puhumaan tai voi kommentoida tekstien alle! :)

Olen sattunut myös kuulemaan, että joku on pitänyt blogiani puhtaasti huomionhakuisuutena ja olen tosi kiitollinen, että kuulin tästä, koska sain siitä kipinän tämän kertaiseen tekstiin. Jäin nimittäin miettimään tätä asiaa hieman itseänikin isommassa mittakaavassa..

Mistä huomionhakuisuus itseasiassa kertoo ja onko se pelkästään huono asia? Eikös huomatuksi tuleminen ole jokaisen ihmisen perustarve? Ja jos huomionhakuisuus menee jollakulla överiksi, voisiko hänelle kenties ystävällisesti kertoa siitä? Voihan olla ettei henkilö itse edes tiedosta tätä piirrettä itsessään, tai mitä jos huomionhakuisuuden taustalla onkin esimerkiksi yksinäisyyttä. Eikös me kaikki itsestämme ja elämästämme somettavat ihmiset enemmän tai vähemmän haeta julkaisuillemme (esim. kuville itsestämme) huomiota? Voisiko huomionhaku olla myös tarvetta, että joku välittäisi?

Ennen kuin aloitin blogin kirjoittamisen ja itse asiassa jokaista tekstiä julkaistessani, olen ankarasti miettinyt juuri tätä kyseistä asiaa. Että kirjoitanko vain siksi, että saisin huomion itseeni vai voisiko tekstien jakamisesta olla hyötyä jollekulle? Mietin asiaa siksi, että minäkin olen vain ihminen, eli minäkin kaipaan välillä huomiota itselleni ja tunteilleni. Ehkä jopa enemmän kuin keskiverto ihminen, en tiedä.

Minä kuulun niihin ihmisiin, joiden on vaikea tuoda omia tarpeitaan esille puhumalla. Joskus huomion tarve kuitenkin kasvaa niin suureksi, että yritän täyttää sitä epäsuorasti. Minulla on esimerkiksi tapana julkaista Facebookissa biisejä, joiden lyriikat kuvaavat sen hetkistä tunnetilaani. Joskus päivitän profiilikuvani ja koen mielihyvää kun se saa tykkäyksiä. Niin kauan kun tällainen huomionhakuisuuteni ei aiheuta kellekään haittaa, ei siinä mielestäni ole mitään väärää.

Itseäni varten olen kirjoittanut päiväkirjoja mielensisäisestä maailmastani säännöllisen epäsäännöllisesti yli 10 vuotta. Päiväkirja on se minne vuodatan kaiken mitä mielessäni liikkuu, myös sellaisen jolla ei ole mitään painoarvoa. Syyt miksi aloin päiväkirjani lisäksi jälleen kirjoittamaan julkisesti, perustelin ensimmäisessä postauksessa ja tein sen ennen kaikkea itseäni varten. En halua kirjoittaa blogia, mikäli aiheutan sillä itselleni tai jollekulle muulle haittaa, MUTTA haluan jakaa ajatuksiani, koska uskon, että niistä voi olla jollekulle apua. Alkaen minusta itsestäni ja siitä, että uhmaan itseeni kohdistuvaa häpeää ja omia pelkojani.

Eli haenko blogillani huomiota? Kyllä! Haen huomiota asioille joista kirjoitan. Asioille, joista koen tärkeäksi pitää meteliä. Kirjoitan omista kokemuksistani, koska muiden kokemuksista en voi tietää. Pyrin siihen, että teksteissäni on joku muu pointti kun se, että joku huomaisi minut. Mutta jos ei ole, niin en pyydä sitä anteeksi.

Voihan olla, että joskus minäkin haluan vain tulla huomatuksi.