Kilpirauhasen vajaatoiminnasta

(HUOM! Minulla ei ole diagnosoitu kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta koska oireeni viittaavat niin vahvasti kilpirauhashormonien toimintahäiriöön, käytän sitä nimikettä kuvaamaan oirevyyhtiäni. Muistathan kuitenkin olla kriittinen tekstejäni lukiessasi, koska osa tiedoistani perustuu ei-vielä-tieteellisesti-oikeaksi todistettuun tietoon.)

Täältä löytyy Marraskuussa kirjoittamani postaus kilpirauhasasioihin liittyen.

Vuoden vaihteessa, edellisen kilppariin liittyvän kirjoitukseni jälkeen, aloin olemaan psyykkisesti niin lopussa, että aloin itsekin kallistumaan siihen suuntaan, että ongelmieni ydinlähde on tosiaan mieleni ja kaikki fyysiset oireeni ovat masennuksen psykosomaattisia oireita. Lisäksi olin miettinyt syy-seuraus -suhteita omalle voinnilleni jo niin pitkään, että väsähdin edes ajattelemaan koko asiaa ja terveydenhuollon kautta minua kehotettiinkin vaan luottamaan terapiaprosessiin ja olemaan stressaamatta omaa vointiani.

Se oli huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty: Lamaavan väsymyksen aiheuttaman toimintakyvyttömyyden myötä sitä on nimittäin tullut vietettyä aika monia tunteja yksin oman päänsä sisällä. Koska väsymystäni on jatkunut jo niin pitkään, välillä mieleeni on hiipinyt ajatus, että mitä jos tulen olemaan tällainen zombi koko loppuelämäni? Etten jaksa enää koskaan tehdä muuta kuin nukkua. Sellaista elämää en halua elää. Ei kukaan halua.

Tällaisissa tilanteissa olen yrittänyt muistuttaa itseäni siitä, että ne ovat vain ajatuksia, eivät faktoja. Vaikka välillä tuntuu, ettei toivoa enää ole, se ei ole totta. Uskon, että minulla on tälle maailmalle vielä niin paljon annettavaa, etten hevillä suostu luovuttamaan.

Niinpä kevät hujahti masennuksen hoitoon keskittyen, eli lähinnä terapiassa  käyden ja psykiatrin kehotuksesta väkisin itseäni aktivoiden. Ystävien näkeminen ja muu kiva tekeminen luonnollisesti tuottivat iloa elämääni, mutta väsymystilaani se ei parantanut laisinkaan, päinvastoin. Myöskin kognitiiviset toimintoni kuten muisti, ajattelu ja keskittymiskyky toimivat edelleen hyvin takkuisesti. Unohtelen kesken lauseen mistä olin puhumassa, ajatteluni tuntuu olevan kuin suossa juoksua, eikä bloginkaan kirjoittaminen ole useista yrityksistä huolimatta oikein onnistunut (varsinkin kun tähän lisätään vaativuuteni omaa toimintaani kohtaan).

Kuulosteltua itseäni useamman kuukauden ja juteltuani muutaman kilpirauhasongelmaisen kanssa, olen tullut jälleen siihen lopputulokseen, ettei masennus ole primääriongelmani, vaan seurausta fyysisistä oireistani: väsymyksestä ja voimattomuudesta elää normaalia elämää. Oireeni viittaavat hyvin vahvasti kilpirauhashormonien toimintahäiriöön ja siksi olenkin jatkanut asian selvittelyä, siitäkin huolimatta, että minua hoitaneiden lääkäreiden mielestä olen "vain" masentunut.

Mieli on pitkästä aikaa toiveikas. Raportoin asiasta lisää tulevan syksyn aikana, joten kilppariasioista kiinnostuneet: Stay tuned! :)

Huomaa minut! Huomaa minut! Huomaathan minut!?

(Ihan alkuun haluan kiittää sinua T, keskustorin laidalla joitakin viikkoja sitten sattumalta käymästämme keskustelusta! Sain siitä tarvittavaa kannustusta ja innostusta taas kirjoittaa ja muutenkin paljon toivoa parempaan huomiseen. Kiitos siis sinulle! <3)

Suorittaja- ja perfektionisti-Roosa pääsivät valloilleen joiksikin kuukausiksi, joten postausväli pääsi karkaamaan pitkäksi. Oon sattunut välillisesti kuulemaan, että jokunen ihminen on jopa odottanut postauksia, joten on jopa vähän huono omatunto tästä. Ja hei iso kiitos teille jotka olette lukeneet raapustuksiani! Ette usko kuinka hyvä mieli tulee siitä, että joku on oikeesti saanut teksteistä jotain. Se kannustaa myöskin jatkamaan kirjoittamista. :)  Kuulisin mielelläni myös mielipiteitä, ajatuksia, tuntemuksia ja kokemuksia mitä teksteistä herää, joten saa tulla suoraan puhumaan tai voi kommentoida tekstien alle! :)

Olen sattunut myös kuulemaan, että joku on pitänyt blogiani puhtaasti huomionhakuisuutena ja olen tosi kiitollinen, että kuulin tästä, koska sain siitä kipinän tämän kertaiseen tekstiin. Jäin nimittäin miettimään tätä asiaa hieman itseänikin isommassa mittakaavassa..

Mistä huomionhakuisuus itseasiassa kertoo ja onko se pelkästään huono asia? Eikös huomatuksi tuleminen ole jokaisen ihmisen perustarve? Ja jos huomionhakuisuus menee jollakulla överiksi, voisiko hänelle kenties ystävällisesti kertoa siitä? Voihan olla ettei henkilö itse edes tiedosta tätä piirrettä itsessään, tai mitä jos huomionhakuisuuden taustalla onkin esimerkiksi yksinäisyyttä. Eikös me kaikki itsestämme ja elämästämme somettavat ihmiset enemmän tai vähemmän haeta julkaisuillemme (esim. kuville itsestämme) huomiota? Voisiko huomionhaku olla myös tarvetta, että joku välittäisi?

Ennen kuin aloitin blogin kirjoittamisen ja itse asiassa jokaista tekstiä julkaistessani, olen ankarasti miettinyt juuri tätä kyseistä asiaa. Että kirjoitanko vain siksi, että saisin huomion itseeni vai voisiko tekstien jakamisesta olla hyötyä jollekulle? Mietin asiaa siksi, että minäkin olen vain ihminen, eli minäkin kaipaan välillä huomiota itselleni ja tunteilleni. Ehkä jopa enemmän kuin keskiverto ihminen, en tiedä.

Minä kuulun niihin ihmisiin, joiden on vaikea tuoda omia tarpeitaan esille puhumalla. Joskus huomion tarve kuitenkin kasvaa niin suureksi, että yritän täyttää sitä epäsuorasti. Minulla on esimerkiksi tapana julkaista Facebookissa biisejä, joiden lyriikat kuvaavat sen hetkistä tunnetilaani. Joskus päivitän profiilikuvani ja koen mielihyvää kun se saa tykkäyksiä. Niin kauan kun tällainen huomionhakuisuuteni ei aiheuta kellekään haittaa, ei siinä mielestäni ole mitään väärää.

Itseäni varten olen kirjoittanut päiväkirjoja mielensisäisestä maailmastani säännöllisen epäsäännöllisesti yli 10 vuotta. Päiväkirja on se minne vuodatan kaiken mitä mielessäni liikkuu, myös sellaisen jolla ei ole mitään painoarvoa. Syyt miksi aloin päiväkirjani lisäksi jälleen kirjoittamaan julkisesti, perustelin ensimmäisessä postauksessa ja tein sen ennen kaikkea itseäni varten. En halua kirjoittaa blogia, mikäli aiheutan sillä itselleni tai jollekulle muulle haittaa, MUTTA haluan jakaa ajatuksiani, koska uskon, että niistä voi olla jollekulle apua. Alkaen minusta itsestäni ja siitä, että uhmaan itseeni kohdistuvaa häpeää ja omia pelkojani.

Eli haenko blogillani huomiota? Kyllä! Haen huomiota asioille joista kirjoitan. Asioille, joista koen tärkeäksi pitää meteliä. Kirjoitan omista kokemuksistani, koska muiden kokemuksista en voi tietää. Pyrin siihen, että teksteissäni on joku muu pointti kun se, että joku huomaisi minut. Mutta jos ei ole, niin en pyydä sitä anteeksi.

Voihan olla, että joskus minäkin haluan vain tulla huomatuksi.