Joitakin viikkoja sitten tilanne ei kuitenkaan ollut ihan näin loistokas ja siksi päätin kirjoittaa niinkin raskaasta aiheesta kuin kuoleman toivominen ja itsetuhoisuus. Mikäli sinusta tuntuu, että aihe on sinulle liikaa, älä turhaan kiusaa itseäsi, vaan mene mieluummin vaikka youtubeen katsomaan piristäviä kissavideoita. Se ei ole ollenkaan huonompi vaihtoehto! :)
Haluan nyt vielä painottaa kaikille, jotka lukevat tätä, että tarkoitukseni tällä tekstillä ei ole hakea huomiota tai lietsoa huolestuneisuutta. Päinvastoin! Tarkoitukseni on auttaa kuolema- ja itsetuhoajatusten kanssa painiskelevia ymmärtämään, että omia ajatuksiaan ei kannata uskoa, uupuneena, väsyneenä tai ahdistuneena. Masentuneena (tai ahdistuneena) ajatuksenjuoksu ei ole loogista, eivätkä masentuneet ajatukset ymmärrä, että sen hetkinen tunnetila ja olotila ei kestä ikuisesti.
"Ongelmana ei ole se, että välillä menemme tällaiseen hälytystilaan, jossa ajattelumme taso laskee.
Ongelmana ei ole se, että mieleemme juolahtaa itsetuhoisia ajatuksia.
Ongelmana on se, että otamme epätoivoiset ja itsetuhoiset ajatukset vakavasti. Että uskomme että meidän pitää tehdä itsemurha vain koska mieleemme sattui juolahtamaan ahdistuksen hetkellä ajatus “mä tapan itseni”.
--
Vaikka syvän ahdistuksen hetkellä on näyttänyt tosi todelta, ettei ongelmiini ole mitään hyvää ratkaisua, elämä on näyttänyt kerta toisensa jälkeen että olen ollut väärässä." lähde
Viimeisen puolen vuoden sisällä ajatukseni ovat pyörineet kuoleman ympärillä melkoisen paljon. Muistan ajoittain toivoneeni hartaasti, että auto ajaisi ylitseni tai tuupertuisin ojaan, enkä enää nousisi. Ajatus kuolemasta oli helpottava: Kun jokin itseni ulkopuolinen asia estäisi minua jatkamasta suorittamistani, minun ei tarvitsisi itse ottaa vastuuta siitä, että saan ulkopuoliset ymmärtämään kuinka huonosti voin. Kuolleena kukaan (erityisesti oma sisäinen ääneni) ei enää voisi vaatia minua jaksamaan.
Jossain kohtaa huomasin pohtivani, millä tavalla päättäisin päiväni, jos joku päivä seinä tulee vastaan, enkä enää jaksa. Mietin paikkoja ja tapoja, joihin kaikki voisi loppua. Missään vaiheessa en varsinaisesti kokenut olevani lähelläkään sitä pistettä, että oikeasti toimisin ajatusteni mukaan. Muistan kuitenkin kuinka pelottavilta ja ahdistavilta ajatukset tuntuivat. Ikään kuin joku päivä, en pystyisikään kontrolloimaan itseäni vaan ajatukset muuttuisivat todeksi. Tämä kertoo ehkä siitä, kuinka sisimmässäni en ikinä ole oikeasti halunnut kuolla, vaikka joku osa minua on sitä joskus toivonutkin.
Inspiroiduin kirjoittamaan tästä aiheesta, ystäväni kanssa käymäni keskustelun pohjalta. Olemme molemmat kärsineet itsetuhoajatuksista, mutta ahdistuksen ja masennuksen "tiloissamme" emme ole kumpikaan osanneet sanoa asiaa ääneen. Keskustelumme jälkeen jäin pohtimaan, miksi minusta tuntuu siltä, ettei ole yleisesti sallittua sanoa ääneen haluavansa kuolla? Mitä olisi tapahtunut jos olisin itse heikoimmilla hetkilläni sanonut jollekulle, että "Minun on niin paha olla, että toivon kuolevani." Ainakin olisin silloin voinut saada tukea ja lohdutusta, mitä en saanut painiessani yksin ajatusteni kanssa.
"Kun joku puhuu siitä, että miettii itsemurhaa, tilanteeseen pitää aina suhtautua vakavasti ja miettiä, mistä hän voisi saada apua. Kyse ei ole siitä, että henkilö haluaisi kuolla, hän ei vain näe muuta mahdollisuutta päästä vaikean ajan yli. Apu ja tuki siinä tilanteessa voivat hyvinkin ehkäistä aikeen." lähde
Syvissä masennuksen hetkissäni minusta ihan aikuisten oikeasti on tuntunut siltä, että ainoa keino ratkaista sen hetkinen ongelmatilanne, on kuolla. Tämä ei tietenkään ole kertaakaan ollut totta, ja näin "normaaliolotilassa" tuntuu jopa typerältä, että olen ajatellut niin, mutta uupuneena, väsyneenä, ahdistuneena ja/tai masentuneena, ihmisen ajattelu ei toimikaan normaalisti. Silloin ihmisestä voi ihan aidosti tuntua siltä, että ainoa ulospääsy omasta pahasta olostaan, on kuolla pois. Siltä minusta ainakin on tuntunut.
Jos sinulla on paha olla ja/tai toivot kuolevasi, sano ajatuksesi ääneen jollekulle (soita vaikka alempana näkyvään kriisipuhelimeen). Tai jos et halua sanoa ajatuksiasi ääneen, kirjoita vaikka päiväkirjaan. Kun saat ajatuksen ulos pääsi sisältä, sinun on ehkä helpompi tarkastella tilannetta objektiivisesti. Tilanteeseesi on AIVAN VARMASTI olemassa jokin muukin ratkaisu ja olen aivan varma, että elämällä on sinulle vielä paljon annettavaa. Muista, että sinun ei tarvitse kestää pahaa oloasi yksin ja vielä tulee parempia hetkiä, vaikka juuri nyt sitä voi olla vaikea nähdä.
Tukea ja apua hankalaan tilanteeseen voit saada Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelimesta, joka päivystää arkisin klo 9.00-7.00 ja viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo: 15.00-7.00
010 195 202
Oli sinun elämäntilanteesi tällä hetkellä mikä hyvänsä, muista, että olet arvokas ja maailma tarvitsee sinua. <3
Lisää aiheesta:
Mielenterveyden keskusliitto - Itsetuhoisuus
Katri Manninen - Haluatko tappaa itsesi?
