Uupunut mieli tarvitsee aikaa ja tilaa palautumiseen

"Ensin menee muisti, se pätkii. Sitten oikein mikään ei tuota iloa, kaikesta löytyy mutkun ja sitkun. Kavereitakin tulee välteltyä, jottei joudu kasvokkain oman pahan olon kanssa. Ajatukset ovat jäässä. Näennäisesti tehokkaan oloinen ihminen ei saakaan mitään kovin järkevää aikaan. Kyynisyys iskee. Itsetunto heikkenee.

Jossain vaiheessa alkavat myös fyysiset oireet. Sydän hakkaa, rintaa ahdistaa. Oksettaa, huimaa – tulee etsittyä netistä paniikkihäiriön oireita. Aikataulut ahdistavat niin, etteivät jalat enää suostu toimimaan.

Fyysiset oireet pakottavat pysähtymään, kroppaa ei voi enää huijata pitempään. Mieli ei hyväksy asiaa kuitenkaan vieläkään. ”En voi jäädä sairaslomalle – mitä muut ajattelevat. Kuinka ikinä voin palata töihin. Selviän varmasti tästäkin päivästä kun vain yritän.” Jo valmiiksi huonossa tilanteessa on vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Masennus alkaa vallata mieltä."
lähde

Syksyisen sairaanhoitajan tapaamisen jälkeen jäin työstäni kahden viikon sairaslomalle. Työ, jossa tehtäväni on pitkälti ratkaista ongelmia, ja välittää ihmisille hyvää fiilistä, oli muuttunut raskaaksi. Tuntui kuin olisin taantunut vuorovaikutustaidoiltani kiukuttelevan uhmaikäisen tasolle. Motivaatio ennen kovasti rakastamaani työtä kohtaan oli kadoksissa ja koin valtavaa huonommuuden tunnetta siitä kuinka huonosti tein työni ja siitä, kuinka vaikutan olemuksellani työkavereihini. Olin jatkuvasti itkuinen, enkä pystynyt enää hillitsemään itseäni julkisilla paikoilla vaan purskahdin itkuun mm. aamubussissa.

"Fyysiset oireet pakottavat pysähtymään, kroppaa ei voi enää huijata pitempään. Mieli ei hyväksy asiaa kuitenkaan vieläkään."

Loman tarkoituksena oli kerätä voimia, jotta jaksaisin alkaa selvittämään ja ratkaisemaan syitä, jotka uupumiseeni johtivat. Valitettavasti tehtävä ei ollutkaan aivan niin helppo kuin olin ajatellut. Vaikka fyysisesti otinkin rennosti ja yritin tehdä itselleni mieluisia asioita, kuten tapasin kavereita ja kävelytin kämppikseni koiraa, näin jälkikäteen olen tajunnut, että psyykkisesti en osannut rauhoittua. En uskaltanut pysähtyä kuuntelemaan omia ajatuksiani, koska aina kun sen tein, minut valtasi suunnaton ahdistus, jonka syytä en osannut itse selittää.

Loman jälkeen palasin töihin hieman paremmassa kunnossa. Päänsisäiset ongelmat eivät kuitenkaan olleet kadonneet mihinkään ja pian kaikki alkoi taas tuntumaan pahalta. Välillä tunsin meneväni töihin vain pakenemaan ongelmiani, joiden selvittämiseen minulla ei vapaa-ajalla enää riittänyt voimia. Työskentelen sen verran vastuullisessa asemassa, että poissaoloni aiheuttaa väkisin uudelleen järjestelyjä ja sen vuoksi olin luonut päässäni ajatuksen, etten_voi_olla_poissa_töistä. Tämä lisäsi ahdistusta vaan entisestään.

Alkuvuodesta tulin kuitenkin viimein siihen lopputulokseen, etten voi enää jatkaa näin. Oivalsin, että jos en itse ota vastuuta omasta voinnistani ja laita sitä etusijalle, ei sitä tule tekemään kukaan muukaan. Kun tein itseni kanssa päätöksen, etten voi enää jatkaa näin, päässäni tapahtui jotain. Olin niin pitkään sinnitellyt töissä, karsien elämästäni kaiken muun, että jo pelkkä tieto siitä, että asiat muuttuvat, toi valoa uupumustunnelin päähän. Aloin taas hymyilemään! Ihmiset sanoivat, että olen kuin uusi ihminen. Se oli hämmentävää, ja aloin jo pohtimaan josko loman pitäminen olikin huono ajatus. Työpäivien jälkeinen väsymys kuitenkin muistutti minua siitä, ettei tässä nyt vielä olla lähelläkään sellaista hyvinvointia, jonka haluan itselleni saavuttaa. Muutamassa viikossa työpaikallani tehtiin järjestelyitä ja jäin uudelleen lomalle Helmikuussa 2017.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Hieman hukassa kaiken suhteen, samanaikaisesti innoissaan ja peloissaan mitä tuleman pitää. Nyt on aika nollata tilanne, levätä, harrastaa itsetutkiskelua ja alkaa taas elämään sitä elämää, mikä tekee minut onnelliseksi. Aika näyttää mitä se tarkoittaa. :)


Lähteet ja inspis:

Yle: Työuupumuksesta toipuminen on hidasta mutta varmasti mahdollista